Elokuva-arvio
Viimeinen keisari:
aika entinen ei koskaan palaa, mutta sen voi taltioida.
Noin 92-vuotisen historiansa aikana Yhdysvaltain elokuva-akatemian järjestämä Oscar-gaala on palkinnut useita elokuvia näyttelijöiden erinomaisista performansseista valkokankaalla, taidokkaista käsikirjoituksista, ohjauksesta, sekä monesta muusta elokuvan tekemiseen liittyvistä taidonnäytteistä, oli kyse sitten leikkauksesta, kuvauksesta, musiikista, puvustuksesta ynnä muusta. Moni parhaan elokuvan palkinnon voittanut elokuva on päätynyt populaarikulttuurin historiankirjoille, kuten esimerkiksi Casablanca, Kummisetä, Arabian Lawrence, Uhrilampaat, Tuulen viemää ja Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu.
Kaikki Oscar-palkitut elokuvat eivät ole valitettavasti yhtä ikonisia tai muistettavia kuin edellä mainitut esimerkit. Näistä elokuvista keskustellaan kovin harvoin elokuvahullujen piireissä. Näiden elokuvien kohtaukset ja näyttelijöiden sanomat repliikit eivät jää mieleen, vaikka ne eivät olisi huonosti tehtyjä. Tämänkaltaisiin elokuviin kuuluu esimerkiksi Viimeinen keisari, joka on ensimmäinen elokuva, jolle saatiin Kiinan hallitukselta lupa kuvata Kielletyssä kaupungissa.
Viimeinen keisari on vuonna 1987 julkaistu elämäkertaelokuva, joka nimensä mukaisesti kertoo Kiinan viimeisen keisarin, Pu Yin, elämästä. Elokuvan on ohjannut italialainen Bernardo Bertolucci, joka menehtyi vuonna 2018. Vuonna 1908 kaksivuotias Pu Yi nousee Kiinan keisariksi edeltäjänsä kuoltua. Muutaman vuoden kuluttua Kiinasta tulee kuitenkin tasavalta ja Pu Yi jää Kielletyn kaupungin, keisarin asuinalueen ja entisen hallintokeskuksen, vangiksi. Myöhemmin 1920-luvulla Kuomintang-puolueen ottaessa vallan haltuunsa Pu Yi karkotetaan Kielletystä kaupungista, jonka jälkeen hän ajautuu Japanin keisarikunnan valtaaman Mantšurian hallitsijaksi toisen maailmansodan loppuun asti.
Viimeinen keisari oli kriitikoiden rakastama ollessaan elokuvateattereissa ja voitti kaikki yhdeksän Oscar-palkintoa, joihin se oli ehdolla, mukaan lukien paras puvustus, leikkaus, kuvaus, lavastus, ohjaus sekä parhaan elokuvan palkinto. Valitettavasti yhtään näyttelijää ei ollut ehdolla, mikä on sääli, sillä John Lone, joka esittää Pu Yitä aikuisena, antaa mainion suorituksen miehenä, joka haluaa hallita omaa elämäänsä, mutta jatkuvasti joutuu historian muutosten alaisena jälkeen muusta maailmasta, sekä muiden ihmisten hallittavaksi. Ollessaan Kielletyssä kaupungissa vankat perinteet sekä eunukit estävät häntä lähtemästä pois tai tekemästä mitään uudistuksia, sekä toimiessaan Mantšurian nukkekeisarina, todellinen valta on Japanilla, eikä kukaan kunnioita häntä. Tämä tulee kivuliaasti selväksi Pu Yille, kun hän antaa puheen Japanin ja Mantšurian suhteista ja kaikki kuulijat nousevat ja lähtevät.
Viimeinen keisari onnistuu erinomaisesti historiallisena spektaakkelina kauniin kuvauksensa ja puvustuksensa ansiosta. Koska elokuvaa saatiin kuvata Kielletyssä kaupungissa, katsojalle kyetään näyttämään mennyttä aikaa, ihan kuin historia olisi herännyt henkiin. Elokuvan musiikki on myös loistavasti sävelletty ja jää soimaan päähän elokuvan jälkeen. Jos olet kiinnostunut eeppisistä, yli kaksi tuntia kestävistä historiallisista elokuvista, suosittelen lämpimästi Viimeistä keisaria. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että elokuvassa esitetyt asiat eivät aina vastaa todellisia historian tapahtumia tai henkilöiden todellisia persoonallisuuksia.
Kommentit
Lähetä kommentti